Kansainvälisesti palkittu Pihalla -homodraama saa Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 30.11.2018. Elokuva kertoo seitsemäntoista vuotiaasta Mikusta ja Eliaksesta jotka löytävät itsensä ja toisensa mökkikesän aikana.

Mikko Kauppilan ja Valtteri Lehtisen tähdittämä Pihalla -elokuva saa ensi-iltansa 30.11.2018. (kuva: Liisa Ketonen)

Nils-Erik Ekblomin kansainvälisesti useaan otteeseen palkittu esikoisohjaus saa kauan odotetun ensi-iltansa suomessa marraskuun lopussa. Railakas kesäelokuva käsittelee kahden teini-ikäisen pojan kesäromanssia, kaoottisia perhesuhteita ja itsensä löytämistä. Pihalla on ollut jo pidemmän aikaa kovassa nosteessa kansainvälisesti. Elokuvalla on ollut yli 50 esitystä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, minkä lisäksi elokuvan oikeudet on myyty jo yli 10 maahan – muun muassa Saksaan, Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Ruotsiin.

“Olemme erittäin innoissamme, että näyttelijäkaartimme mahtava työ saatetaan vihdoinkin Finnkinon kautta kotimaisen yleisön nähtäväksi”, sanoo elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Nils-Erik Ekblom.

Elokuvan pääosissa nähdään YLEn Uusi Päivä -televisiosarjastakin tuttu Valtteri Lehtinen sekä Mikko Kauppila. Muissa elokuvan rooleissa nähdään mm. Sanna Majuri, Sami Huhtala, Juho Keskitalo ja Mirja Oksanen. Niin Lehtinen kuin Kauppila ovat saaneet ylistystä näyttelijäntyöstään kansainvälisissä elokuvajulkaisuissa ja festivaaleilla.

Pihalla on jo kolmas homoteemainen elokuva, joka saa ensi-iltansa suomessa kahden vuoden sisällä Tom of Finlandin ja A Moment in the Reeds -elokuvien lisäksi.

“Olen otettu saadessamme jakaa tämän indie-elokuvamme katsojien kanssa elokuvateattereissa. Toivon elokuvamme inspiroivan taiteilijoita tekemään enemmän Suomalaista queer-elokuvaa, sanoo elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Tom Norrgrann.

Pihalla -elokuvaa nähdään ensi-iltaviikonloppuna 30.11.2018 Tampereen ja Turun lisäksi Helsingissä, missä se on Kinopalatsin näytösten lisäksi yksi uuden Finnkino Itis-teatterin avajaiselokuvista.

Elokuvan on tuottanut Ten Thousand Hearts yhteistuotannossa MSE Studion kanssa. Elokuvan levittäjänä toimii Pirkanmaan Elokuvakeskus (PEK).

Elokuvan lehdistönäytöksistä ilmoitetetaan myöhemmin.